keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tattooed Skull handbag

Punamusta kallolaukku tatuoitu uudella menetelmällä

Huh. Pitkä aika kun viimeksi olen blokiini kirjoittanut. Nyt täytyy ottaa vahinko takasin. Tekstiä varmasti alkaa tulla enemmänkin kevään aikana, koska olen taas suunnitellut pistäväni aika montaa rautaa tuleen lähiaikoina. Saa nähdä onko suunnitelmat vähän turhan intohimoisia aikaan ja jaksamiseen nähden. Tärkein kevään projekti on kuitenkin oppari, joten pääsette pian tutustumaan miesten jalkineiden valmistukseen. Aion pistää itseni todelliseen likoon valmistamalla itse yhden mallilestin puusta... saa nähdä mitä siitä tulee! No haasteita täytyy olla, jos mielii taitavaksi kenkien tekijäksi.

Mennäänpä kuitenkin varsinaiseen asiaan. Sain joulukuussa tilauksen punamustasta kallolaukusta. Luonnollisesti en voinut kuvia julkaista kun vasta joulun jälkeen, koska laukku meni joululahjaksi. Aiemmin olin laukun tehnyt vihreämustana ja valkomustana. Näissä malleissa en käyttänyt värinä nahkamaalia, koska riskinä oli ettei roiskeet irtoa nahan pinnasta. Vihreä laukku tuli omaan käyttööni, enkä huomannut käytössä, että musta väri olisi tuhrinut nahan pintaa. Valkea on kuitenkin erittäin herkkä likaantumaan ja siinä näkyy kaikki mahdollinen, joten ongelmia ilmeni ainakin alkuun, koska kuva oli suhteellisen tuore. Kuva puhdistettiin vaseliinilla ja ilmeisesti asia on korjaantunut sen myötä. Tuotekehitystä oli kuitenkin tehtävä, ettei tällaista pääse tapahtumaan enää uudestaan, joten vaihdoin tatuointimusteen nahan reunojen värjäykseen tarkoitettuun syrjäväriin. Nyt oli muutettava myös menetelmää kuinka kuvan siirrän nahalle. En voinut enää laittaa mustetta neulaan tatuoidessa, koska silloin ei voi välttää etteikö joitain pieniä roiskeita nahan pintaan tulisi ei toivottuihin paikkoihin. En siis käyttänyt ollenkaan väriä kun tatuoin nahan pintaa ja väritin kuvan vasta jälkikäteen mustalla syrjävärillä. Nyt ei voi kehua että tatuoitu kohta olisi mokkamaisen tyyppistä viivaa. Kuva on pikemminkin aika kova, koska syrjäväri kovettuu kuivuessaan, mutta ei varmasti tahraa enää kuivana. 
Ongelma oli kuitenkin ratkaistu ja olin onnellinen, että varasuunnitelma toimi!

Laukusta tuli hieno ja jälkikäteen saaduista kommenteista päätellen joululahja on ollut todella mieleinen sekä sopii myös uudelle omistajalleen, kuin nappi silmään! :) 

Laukun tausta.



4 kommenttia: