torstai 26. huhtikuuta 2012

Doomed Safari collection making process - making heels from wood

Korkojen valmistusta Doomed Safari-mallistoon

Korokepohjan proto apuna koron teossa. Näkee jo vähän kuinka korko istuu lestille. Pinta pitää vielä hioa ja käsitellä jollain aineella. Vielä en ole päättänyt millä.
Lopullinen muoto hiottu tällä koneella.
Muotoa haettu vannesahalla ja hiomakoneella.
Tarkka suunnitelma takaa halutun lopputuloksen.
Tästä kalikasta tulee kuusi kappaletta toivottavasti identtisiä korkoja. Materiaalina käytän kotimaista kovaa ja kestävää koivua.

torstai 19. huhtikuuta 2012

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Doomed Safari collection making process - lasting men´s shoes

Pohjia vaille valmis miestenkenkä pari. Myös viimeistelyjen teko on vielä edessä. Kaikki tämä muuttaa jalkineen lopullista ulkonäköä vielä paljon. Nahka jota käytän, muuttuu harjauksen myötä radikaalisti. Lopputuloksena on näyttävä ja elävän näköinen kuluneen tyylinen pinta.
Pohja tasoitettu laasilla ja kolot täytetty nahan paloilla, jotta jalkine olisi valmiina mukava jalassa. Ulkopohja ei myöskään jää rumasti kuopalle, kun tämä on tehty.
Keskeneräinen päällisen pinnaus lestin päälle. Tässä vaiheessa kenkä saa kolmiuloitteisen muotonsa. Nahkavuori eli kengän sisäpuolen nahka on jo pinnattu, kovikkeet lämmöllä muotoiltu paikoilleen ja lopuksi ulkopuolen päällisnahka pinnataan eli vedetään lestin päälle pinkopihtien avulla. Tässä työvaiheessa täytyy käyttää kontaktiliimaa, jotta pinnaus onnistuu ja päälliset tarttuvat pinkopohjaan ja kenkä pysyy muodossaan.
Pian Doomed Safari-malliston ensimmäisen mallin pinnaus on valmis!
Vedän pinkopihdeillä päällisiä lestin päälle.
Liimat kuivumassa. Kohta alkaa päällisen ulkopuolen pinnaus.

Vuori pinnattu ja kärkikovikkeiden paikoilleen asettelu menossa.
Päällisten ompelua.

Kengänkappaleiden leikkuuta.
Tällainen kolmisyöttöompelukone minulta löytyy kotoa. Opiskelija-asuntoni on myös työpajani.


Kuvassa miestenmallin proto, kaavoja, päällisten kappaleita ja malliston luonnoskirja.