keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tailor made shoes for men

Miesten mittatilausjalkineen lestin valmistus

 

Pitkään olen pitänyt hiljaieloa, mutta nyt mennään rytinällä eteenpäin ja paljon tapahtuu tämänkin kevään aikana!

Nyt on vuorossa opinnäytetyönä tehty mittatilauskenkä erittäin leveälle jalalle, jonka valmistan alusta loppuun itse. Tarkoittaen sitä, että teen lestinmallin asiakkaan jalan mittojen mukaan, jonka pohjalta valmistan kenkäparin. Nopeutan prosessia kuitenkin sen verran, että lestitehdas saa valmistaa minulle lopullisen lestiparin tekemäni lestimallin pohjalta kaikkine mekanismeineen. Niitä en sentään aio itse ruveta tekemään. Saattaisi loppua ammattitaito siinä vaiheessa.
Lestin teon ja valmiin kenkäparin välillä tapahtuu kuitenkin todella paljon kaikkea mielenkiintoista, kuten esimerkiksi sovituskengän valmistus ja jos malli ei istukaan tai näytä toivotulta, korjataan lestiä ja tehdään uusi sovituskenkä. Kun lestiin ollaan tyytyväisiä alkaa protomallin valmistus, jonka jälkeen maaliviiva jo häämöttää ja valmis kenkäpari on asiakkaalla eli tässä tapauksessa isoveljelläni.
Katsotaan kuinka paljon joudun muokkaamaan lestiä ennenkuin se istuu veljeni jalkaan.

Mielenkiinnolla odotan miten hommat sujuu! Olen odottanut todella kauan, että pääsen tämän projektin kimppuun! ...Ja olen saattanut haalia lisäksi pari muutakin mielenkiintoista projektia ;)

Ihan ensin olin tietenkin ottanut mitat asiakkaan jaloista, jonka pohjalta rupesin lestiä suunnittelemaan.



Aloitetaampa ihan alusta lähtien. Eli pätkitäämpä lankkua.

Sitten höylätään.

Höylätyt kalikat.

Annetaan yö liimaantua ja aamulla jatkuu aherrus.

Vannesahalla vähän päitä tasoittelin.

Suunnitelmat esiin ja varsinaisiin hommiin.

No niin. Siitä sitten lestin tekoon.

Otetaampa vähän ylimääräisiä pois.

Sitten pohjan muodot kohdalleen.





Nyt alkaa jo muoto vähän hahmottumaan, mutta vielä on työtä!

Aikamoista puutyötä voi olla tämäkin ammatti välillä! Kiva kun saa puuhailla erilaisten materiaalien kanssa.

Jatketaan myöhemmin! Nyt käyn ansaitulle iltateelle! :)