maanantai 15. huhtikuuta 2013

My new brand name is Sulokas!

Nyt se on päätetty. Tuotemerkkini nimeksi tulee Sulokas!

Olen tähän asti mennyt työnimellä Shoes by Sini Tanninen, koska en millään meinannut keksiä tulevalle yritykselleni nimeä. Olin aivan hukassa, kunnes päätin, että nyt asia pitää hoitaa alta pois.
Otin kynän käteen ja aloin miettiä nimivaihtoehtoja. Hain paljon S-alkuisia sanoja, koska halusin jotain omasta nimestäni mukaan. Pyörittelin sanoja ainakin kaksi viikkoa paperilla, kunnes yksi sana alkoi kiinnostaa; Sulokas.

Nimi Sulo oli alun perin tarkoitettu tulevan koiramme nimeksi, jos se olisi yhtä ihana ja söpö kuin nykyinen Ronttimme (joka on reilu kaksi-vuotias mustavalkea tanskandoggi varustettuna upealla lauhkealla ja hyväsydämisellä luonteella). Sulo sinänsä ei yrityksen ja brändin nimenä ole erityisen kiinnostava varsinkaan koska sillä nimellä löytyy roskiksiakin. Pienellä loppuliitteellä sen sijaan saa ihmeitä aikaan! Kummalliseltahan tuo tuntuu ajatella, että varastin idean tulevan lemmikkini nimestä, mutta mitäpä se haittaa! On Sitä varmaan joku inspiroitunut kummallisemmistakin asioista! :D

Näin jo silmissäni minkä tyylisellä fontilla Sulokas toimisi ja miten sen saisi kuvastamaan omaa tyyliäni. Tein pientä kyselyä kaveripiirissäni ja sain paljon positiivista palautetta, mutta myös erittäin rakentavaa sellaista. Kaverini Katri lupautui auttamaan tuotemerkin suunnittelussa. Olin innoissani, koska hän on erittäin hyvä tällaisissa hommissa!


Shoes by Sini Tanninen muuttui Sulokkaaksi.

Kiitos Katrille onnistuneesta logosta! Tästä alkaa Sulokkaan taival tuotemerkiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti